Compact BW Trainerissä (CBWT) yhdistyy kolme voimistelusta tuttua elementtiä: renkaat, rekki ja nojapuut (lisävaruste ). CBWT:llä harjoittelu on voimistelun kaltaista voimaharjoittelua, joka kehittää voiman ohella myös motorisia ominaisuuksia.
Voimistelijoita katsomalla huomaa kuinka täydellisesti tämän kaltainen harjoittelu kehittää vartaloa. Kilpavoimistelu on kuitenkin erittäin vaativa laji, jonka rajoitteena on henkilön koko ja paino. Lisäksi kaikki sen harrastajat ovat aloittaneet harjoittelun jo lapsina, jotta he pystyvät uskomattomilta näyttäviin suorituksiin. Compact BW Trainer tekee mahdollisiksi sen, että tavallinenkin kuntoilija voi hyötyä voimistelijoiden käyttämistä välineistä, ja kehittää taitoa ja voimaa pienin askelin.
CBWT ratkaisee myös kehon painolla harjoitteluun liittyvän tilaongelman. Renkaiden, nojapuiden ja rekin yhdistäminen on kuitenkin enemmän kuin 1+1+1, koska se mahdollistaa nousujohteisen harjoittelun lisäksi sellaisten liikkeiden ja liikevariaatioiden tekemisen joita on mahdoton tehdä mikäli nämä kolme telinettä sijoitetaan erilleen.
Renkaiden korkeutta voidaan säätää kätevästi pikalukkojen avulla. Renkaiden ripustus on myös säädettävissä sekä telineen leveys että pituus-suunnassa. Laajat säätömahdollisuudet mahdollistavat nousujohteisen ja monipuolisen harjoittelun lukuisissa erilaisissa veto- ja punnerrusliikkeissä. Esimerkiksi renkaiden ripustusta levittämällä voidaan vastusta lisätä/muuttaa punnerruksen loppuvaiheessa. Säädöt mahdollistavat myös sen että renkaita voidaan käyttää yhdessä nojapuiden ja poikkitankojen kanssa. Renkaiden tilalle voidaan ripustaa erilaisia kahvoja, tankoja ja vetoliinoja. Lisäksi renkaat voidaan yhdistää taljapyörän kautta toisiinsa. Tämä lisää liikevariaatioiden määrää ja kehittää motorisia ominaisuuksia entistä tehokkaammin.
Renkailla harjoittelu on yksi parhaimmista tavoista kehittää voimaa ja motoriikkaa. Ne ovat myös erinomainen apu venyttelyssä.
voidaan siirtää koko telineen mitalla sekä pysty- että vaakasuunnassa. Niiden käyttö on olennainen osa CBWT käyttöä, koska ne toimivat jalka- ja käsitukina monien rengasharjoitusten yhteydessä. Käyttämällä yhtä tai kahta poikkitankoa voidaan tehdä myös paljon itsenäisiä liikkeitä. Poikkitankoja voidaan lisäksi käyttää apuna lattialla tehdyissä harjoituksissa ja venyttelyssä sekä tangosta toiseen hyppyjä tehdessä.
Voidaan säätää sekä leveys- että korkeus-suunnassa. Korkeus on säädettävissä myös niin, että nojapuut asetetaan kaltevaan asentoon siten että toinen pää on lattiassa ja toinen 2,5 metrin korkeudella. Tämän erityispiirteen ansiosta telineellä voidaan tehdä lukuisien tavanomaisten harjoitusten lisäksi "liikkuvia liikkeitä". Voit esimerkiksi liikkua käsien varassa kaltevia nojapuita pitkin ylös ja alas. Nojapuut sopivat mainiosti myös tasapainon harjoitteluun.
Telineen runkoon, tankoihin ja renkaisiin voidaan lisäksi kiinnittää vastuskumeja. Vetokumien avulla liikkeiden tekotapoja voidaan muuttaa, keventää, vaikeuttaa, tai tehdä niistä motorisesti haastavampia.
Kehon painolla harjoittelun ohella telinettä voidaan käyttä myös voimannostotelineen tapaan. Etuna voimannostotelineeseen on kuitenkin se että telineeseen mahtuu useampi harjoittelija samanaikaisesti.
Kiistaton fakta on , että vain vapaita liikkeitä tehden voidaan kehittää käytännön kannalta merkittävää lihasten hallintaa sekä voimaa. Täysin perustellusti voidaan siis sanoa, että meillä kaikilla on käytössämme maailman paras "harjoittelulaite": oma kehomme. Mitä paremmin opimme käyttämään kehoamme, sitä parempia tuloksia saamme aikaan. Parhaat harjoitteluvälineet ovat sellaisia joiden kautta opimme käyttämään kehoamme.** CBWT **avulla kehität voimaa ja opit käyttämään kroppaasi paremmin kuin millään muulla yksittäisellä laitteella
CBWT harjoittelu sopii kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille henkilöille. Et voi olla liian heikkokuntoinen tai hyväkuntoinen aloittaaksesi. Vastus ja vaikeusaste voidaan säätää jokaisen henkilökohtiasta suorituskykyä vastaavaksi.
Toimitusaika: 2-3 viikkoa, Hinta sisältää kokoamispalvelun ja henk.koht.treeniohjausta (n. 1h.)
huom. tuote toimitetaan aina Transpointilla kokonsa vuoksi.